Luokat

Arkistot

Etsi merkinnöistä


elokuu 2010
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Hei    
  1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30 31  

5 uusinta kommenttia

Meta


Luokan 'Kohonnut verenpaine' merkinnät


Sedällä on isot tissit!

Vuosia sitten vanhempieni kotipaikkakunnalla, kun liikuin isäni kanssa esimerkiksi ruokakaupassa, törmäsimme usein erääseen paikalliseen kehitysvammaiseen naiseen. Nainen hihkaisi isälleni lukuisia kertoja kuta kuinkin saman lauseen: “Hei Seppo! Onko tuo sinun poika?” Minä kiristelin hampaitani, mutta isää nauratti joka kerta (ja isä muistaa nauraa asialle vieläkin).
Joitakin kuukausia sitten olin paikallisessa Valintatalossamme ostoksilla. Ylläni oli farkut, melko [...]

Kommentteja: 8

Vuoden pahin moka

Ei ole taas pitkään aikaan tullut kirjoitettua, mutta nyt törmäsin niin vakavaan asiaan, että on pakko avautua.
Jenni Haukio joi presidentinlinnassa kahvia niin, että lusikka oli kupissa.
En voi sanoin kuvata järkytystäni. Onneksi en nähnyt tätä tilannetta televisiossa, sillä en usko, että olisin nukkunut kahteen yöhön tyrmistykseltäni. Koko suhteellisen kokoomuslainen sukuni on sydänjuuriaan myöten kauhistunut, äiti itkee [...]

Kommentteja: 5

Suri Cruise, kolme vee

On aina vastenmielistä, kun lasta kohdellaan väärin. Varsinkin itse äidiksi tultuani olen alkanut kokea suoranaista pahoinvointia nähdessäni rikossarjoissa pedofiilejä tai lukiessani lasten pahoinpitelystä.
Lastaan voi kohdella kaltoin monin eri tavoin. Luin (ja näin) juuri, että Suri Cruise, kolme vuotta, käyttää korkokenkiä. Lisäksi neidin päivät on buukattu täyteen vanhempien toimesta: ranskan ja espanjanopiskelua, nykytanssia, balettia, steppitunteja… seuraavaksi [...]

Kommentteja: 16

Minä en ainakaan…!

Jos minä jotakin jaksan ihmetellä (välillä huvittuneena, välillä ärsyyntyneenä), niin monien raskausblogien sivuilta luettavaa ehdottomuutta. Monilla esikoistaan odottavilla on kovin varmat mielipiteet kaikesta, mitä aikovat tai ehdottomasti eivät aio synnytyksensä / lapsensa / imetyksensä / jne. suhteen tehdä. Se ei ilmeisesti ole vitsi, että vielä toistaiseksi lapsettomat tuntuvat usein tietävän parhaiten, miten mikäkin asia tulisi [...]

Kommentteja: 26

Minä vaan kysyn

Allekirjoittanut mietti ärsyyntyneenä kahtakin juttua eilen ostoksilla kierrellessään.
1) Minkä hemmetin takia jäätelöissä on pakko olla suklaata, oli maku sitten mikä hyvänsä? “Oi, Vanhan ajan karamelli, tää on varmasti hyvä. Ai. ‘Suklaan makuista kuorrutetta’. Enpä siis otakaan tätä.”
Seuraava jäätelö: “Ooh, mansikka-vanilja, tässä nyt ei ainakaan varmasti ole suklaata! Jaa… kas, suklaavuorattu vohveli. Enpä otakaan tätä.”
Kävin läpi [...]

Kommentteja: 7

Toisen luokan kansalainen

Raskautta on nyt takana yli 27 viikkoa. Viimeinen kolmannes on siis käsillä. Olen voinut pääpiirteittäin todella hyvin, mitä nyt liitoskipuja ja muita normaalivaivoja on ollut toisinaan.
Kaikki veri- ja virtsakokeeni ovat olleet kunnossa. Paino on noussut varsin hillitysti. Verenpaine on ollut koko ajan hyvä. Olen terve ja enimmäkseen hyvin tyytyväinen elämääni. Mutta koska minä olen niin [...]

Kommentteja: 16

Piipahdukset

Eilen asunnossa alkoi kuulua satunnainen pieni piippaus. Ääni on vaimea, mutta kuitenkin sen verran selkeä, ettei sitä voi olla huomaamatta. Johtopäätös: yhdessä neljästä palovaroittimesta on patteri loppumassa.
Alkaa armoton kuulostelu ja tutkinta. Mikä neljästä se on? Ääntä on pahuksen vaikea paikallistaa. Kun istun työhuoneessa, ääni kuulostaa tulevan kauempaa asunnosta. Se ei siis ole työhuoneen varoitin. Kun [...]

Kommentteja: 9

Kolme ateriaa päivässä mun persaus

Minä sanon kyllä nyt Marja-Leena Ovaskaiselle, notta HÖ–PÖ–N LÖ–PÖ–N!
Ovaskainen kun on sitä mieltä, että ihmiselle riittää kolme ateriaa päivässä ilman mitään välipaloja ja suosittelee myös vanhaa kunnon “ei ruokaa enää iltakuuden jälkeen” -sääntöä. Eiköhän tuo ole kuitenkin pitkälti ihmisestä itsestään kiinni, kuka milläkin ateriatiheydellä parhaiten pärjää?
Kyllä minustakin on aika hurjaa, jos aikuinen ihminen syö 12 [...]

Kommentteja: 18

Ei jatku vaan toistuu

Mikä karvas pettymys. Olen hyvin tyytymätön Nelosen kehnoihin sanavalintoihin.
Dexter palaa ruutuun. Sarja jatkuu.
Ehdin jo tanssia pikaiset polkat ympäri asuntoa ja asettautua sen jälkeen sohvalle voileipäkeksien kera odottamaan.
Paskat se mitään JATKUU! Uusintojahan ne näyttävät. Mikä hiton järki on siinä, että ensin sanotaan “sarja jatkuu” ja sitten näytetäänkin uusintoja?
Idiootit.

Kommentteja: 4

On oltava hoikka

“Mallitoimisto: Vihdoinkin tarpeeksi laihoja malleja.”
Että vihdoinkin tarpeeksi laihoja malleja? Nii-in, niistä anorektisen laihoista malleistahan maailmassa on nimenomaan ollut ihan huutava puute jo vuosikausia.
Jo ohjelman alkaessa jokainen semifinaalikolmikosta oli alipainoinen. Tyttöjen painoindeksit olivat 17,3-18,2, kun maailman terveysjärjestö WHO pitää 18,5 indeksiä alipainon rajana.
Ja vähän myöhemmin samassa jutussa:
- Tällä alalla on oltava hoikka, jotta mahtuu vaatteisiin. Nyt [...]

Kommentteja: 9