Suunnilleen koko Etelä-Suomen läpi kulkenut flunssa iski sitten tännekin. *TURS* Ihan kuin tässä muka olisi aikaa sairastaa, yrittäjällä. Onneksi rakas aviomies kävi kaupassa hakemassa mustaviinimarjamehua – se tekee potemisesta hieman siedettävämpää.
Kakkaa tämä silti on.
Parasta että tauti on kadonnut keskiviikkoon mennessä, tai ei kunnian kukko laula.

Yksi niistä lauseista, joita ei olisi koskaan kuvitellut kuulevansa aviomiehensä suusta:
“Hei, onko täällä ne kanat, jotka äsken v*ttuili mulle?”
—
Pelaa Katamaria, nääs.

Minä sanon kyllä nyt Marja-Leena Ovaskaiselle, notta HÖ–PÖ–N LÖ–PÖ–N!
Ovaskainen kun on sitä mieltä, että ihmiselle riittää kolme ateriaa päivässä ilman mitään välipaloja ja suosittelee myös vanhaa kunnon “ei ruokaa enää iltakuuden jälkeen” -sääntöä. Eiköhän tuo ole kuitenkin pitkälti ihmisestä itsestään kiinni, kuka milläkin ateriatiheydellä parhaiten pärjää?
Kyllä minustakin on aika hurjaa, jos aikuinen ihminen syö 12 [...]

Kuvat ovat kyllä aika kehnoja – oli pakko käyttää salamaa ja se pahuksen salama puolestaan poltti kuvasta kaiken vähänkin vaaleamman puhki. Pöh. No, kyllä näistä nyt jotain näkee – joskaan ei sitä, miten pikkuruisista otuksista oikeasti on kyse.

Roo

Pii

Tau

Iih! IIH! Meille muutti tänään kolme pikkuruista hiirilapsosta, juuri ja juuri luovutusikäisiä. Pienimmäinen painaa vaivaiset 17 grammaa – ja koko kolmikon yhteispaino on vain kaksi grammaa enemmän kuin mitä toinen vanhemmista hiiristämme painaa yksinään. Voi juma että eläinlapset osaavat olla somia!
Kuvia tulee sitten, kun valon määrä on hieman suurempi.

Isällä oli aikoinaan tapana laulaa kitaran säestyksellä ruotsalaisen Dan Anderssonin runoista tehtyjä lauluja – tai saattaa tuo niitä yhä laulella, mutta ei ole osunut korviin kotivisiiteilläni aikoihin. Laulut olivat peräisin Esa Niemitalon levyltä Laulelmia suomalaismetsistä. Muistan yleensä kinunneeni isää laulamaan kappaletta Pyhäilta tukkikämpällä (Helgdagskvällen i Timmerkojan), koska jostain syystä pidin siitä mahdottomasti.
Jossain epämääräisessä nostalgiantunteessani rupesin [...]

Ilta-Sanomat kirjoittaa tänään Satu Ruotsalaisen häiden herättämästä “kohusta”:
Hääuutisen jälkeen internetin keskustelupalstoilla alkoi vilkas keskustelu siitä, miten pari voi mennä yllättäen naimisiin ilman, että he ovat hakeneet kuulutuksia avioliitolleen. Satu kuitenkin kertoo epäilijöille, että kuulutukset oli hoidettu asianmukaisesti.
Mitä tekemistä kuulutuksilla on häiden kanssa? Kuulutukset ovat tapa, joka käytännössä tarkoittaa vain sitä, että pappi ilmoittaa kirkossa pari [...]

Heti aamiaisen jälkeen iski geneerinen tympäännys kaikkeen. Ja mitä silloin tehdään, kun oikein tympäisee? Siivotaan. Kun kerran valmiiksi on pahalla tuulella, kannattaa tarttua ankeisiin hommiin.
Puoli asuntoa imuroituani istuin sohvalle huilimaan (yli sadassa neliössä riittää meinaan imuroitavaa, uskokaa pois!). Kun olin siinä hetken ajan katsellut ympärilleni ja miettinyt, mitä kaikkea muuta pitäisi vielä tehdä, tuli ahdistus. [...]

Ensimmäinen oikea hääpäiväni, siis vuosipäivä. Ensimmäisen avioliittoni ensimmäinen vuosipäivä oli lähinnä hääpäivän irvikuva, kun ottaa huomioon silloiset olosuhteet. Nyt olen oikeasti ollut naimisissa kokonaisen vuoden. Ihanan vuoden.
Hääpäivää varmaan kuuluisi juhlistaa hyvässä ravintolassa hienolla aterialla ja viinillä.
Minä söin lohisoppaa ja Janne kasviswokkia Stockmannin Tempossa.
En kuitenkaan missään nimessä valita. Ensinnäkin: ei ollut meidän syytämme, että valitsemamme turkkilainen [...]

Tulosruudun täti väitti, että elämää on – uskokaa tai älkää – myös olympialaisten ulkopuolella. No älä?
Huoh. Vaikka 85 % suomalaisista tuntuukin istuvan perse kiinni sohvassa olympialaisten ääressä kuin liimattuna, en voi sille mitään, että minulle kisat kuuluvat vahvasti KPK-kategoriaan.
Kiinnostaa pikku kiviäkin.
Vaan jääpähän enemmän aikaa kaikelle muulle, kuten esimerkiksi töille. En uskalla ajatellakaan, minkä verran aikaa [...]