Luokat

Arkistot

Etsi merkinnöistä


kesäkuu 2017
ma ti ke to pe la su
« maalis    
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  

5 uusinta kommenttia

Meta

  • Popular Tags


  • Jälkiä jättäen

    Pari viikkoa sitten lueskelin netistä New York Timesin upeasti toteutetun Snow Fall -artikkelin (suosittelen tutustumaan, jos et ole sitä vielä lukenut – se on nimittäin ällistyttävän hieno, vaikkakin toki aiheensa puolesta ahdistava), joka teki ainakin tähän lukijaan melkoisen vaikutuksen. Vastaavalla tyylillä tehtyjä artikkeleita lukisin mieluusti toistekin.

    Lumivyöryjä toki sattuu tämän tästä, paljon tuhoisampiakin, ja Tunnel Creekin lumivyöry tuli epäilemättä poikkeuksellisen tunnetuksi nimenomaan tuon New York Timesin valtavan artikkeliprojektin ansiosta. Snow Fall toi tuon tragedian lukijan iholle aivan eri tavalla kuin perinteiset lyhyet artikkelit.

    Pysäyttävintä minulle oli kuitenkin se, kun artikkelin luettuani hetken mielijohteesta naputtelin Googleen nimen Chris Rudolph. Päädyin Rudolphin Twitter-sivulle, missä viimeinen päivitys oli kirjoitettu 18.2. 2012:

    @Ryanintheus I’m there… 7 inches of fresh on the stake, sounds like more up high… #powday

    Tuijotin viestiä vähän aikaa ihan typertyneenä. En tiedä miksi, mutta tuo yksinkertainen twiittaus teki joko onnettomuudesta paljon todemman ja ahdistavamman kuin koko New York Timesin laaja ja yksityiskohtainen artikkeli. Yhtenä päivänä innokas laskettelija iloitsee tuoreesta puuterilumesta, seuraavana päivänä hautautuu lumivyöryn alle eikä enää koskaan kirjoita Twitteriin tai jaa kuvia Instagramissa.

    Sosiaalinen media on saanut aikaan sen, että meistä jää nettiin jälkiä, jotka säilyvät senkin jälkeen, kun meitä ei enää ole. Aiemmin Chris Rudolph olisi ollut suurelle yleisölle vain nimi ja ikä lehtijutussa, nyt Google tuo kenelle tahansa silmien eteen paloja hänen elämästään: ajatuksia, valokuvia, ystävien viestejä.

    En ole varma siitä, onko se ainoastaan pirun ahdistavaa vai myös tavallaan hienoa.

    Kommentteja: 2

     

    Kommentteja:

    Anniina:
    24.1.2013, 19.17

    Pitääkin lukea tuo artikkeli! Kirjoitat mielenkiintoisesta aiheesta joka kolahtaa itseenkin. Viime syksynä luin järkyttävän pikku-uutisen lapsenvahdin surmaamista lapsista New Yorkissa, ja päädyin lopulta googlettelemaan minäkin. Löysin lopulta tieni lasten äidin kirjoittamaan blogiin, ahmin sitä läpi ilta illan jälkeen, ja yhtäkkiä koko ”pikku” uutinen alkoi näyttäytyä ihan uudessa valossa. Ensin se kaikki ahdisti, totta kai, mutta ei tuo missään nimessä ole ollut pelkästään paha asia. Päinvastoin. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina :)

    Outi:
    30.1.2013, 11.24

    Äiti aina välillä kysyy minulta, miksi luen niin ahdistavia juttuja netistä – esimerkiksi vaikka syöpään sairastuneen ihmisen blogia. Että haluanko rypeä kurjuudessa. En, en halua rypeä kurjuudessa, vaan haluan nähdä ja lukea, miten ihmiset selviävät mahdottomalta tuntuvassa tilanteessa ja löytävät elämästään paljon myönteistä vaikeissakin vaiheissa. Se jotenkin oudolla tavalla rohkaisee ja luo uskoa siihen, että itsekin selviää, jos eteen tulee jotain todella kurjaa.

    Jätä kommentti