Luokat

Arkistot

Etsi merkinnöistä


huhtikuu 2018
ma ti ke to pe la su
« maalis    
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30  

5 uusinta kommenttia

Meta

  • Popular Tags


  • Lomalla edelleen

    Palasimme kyllä Prahasta hengissä ja täysissä sielun- sekä ruumiinvoimissa (ja yhteenlaskettuna noin kolme kiloa painavampina kuin mitä olimme lähtiessämme), mutta Helsingissä ehdimme käydä vain kääntymässä. Nyt lomailemme Napapiirin pohjoispuolella äidin lihapatojen äärellä.

    Asiaa olisi vaikka kuinka, mutta jostain syystä laajakaistan puute rajoittaa halua kirjoittaa niistä. Siispä toistaiseksi on tiivistettävä raskaalla kädellä:

    1. Prahan-matka oli hyvin onnistunut ja olen erittäin onnellinen siitä, että valitsimme juuri sen lomakohteeksemme.

    2. Nöpö on sairas – eläinlääkäritäti arveli kapitartunnaksi. Hiiriparka on raapinut itsensä ihan verille, ja turkissa on kaksi kaljua kohtaa. Nyt haavat ovat onneksi olleet jo muutaman päivän ummessa, koska olemme sinnikkäästi puhdistaneet niitä ja laittaneet niihen antibioottista geeliä. Tekemämme ulkoloishäädännän vuoksi eläinlääkärin antamia lääkkeitä saa antaa hiirille vasta maanantaina. Nöpö kuitenkin syö ja vaikuttaa muutenkin uteliaalta ja virkeältä, joten olen hyvin toiveikas. Rauhoitun silti kunnolla vasta maanantaina, kun pääsen vihdoin antamaan hiirelle oikeaa lääkettä.

    Uskomatonta, millainen hätä voi ihmiselle tulla noin pienen otuksen puolesta. Olin lähes hysteerinen, kun tajusin, miten surkeassa kunnossa Nöpö on. Itkin silmät päästäni. Onneksi hiirulainen voi nyt paremmin, eikä raavi itseään enää kuin vähän.

    3. Äidin ja isän uusi koira on mahdottoman suloinen, joskin neljä settiä teräviä kynsiä ja pienet naskalihampaat rajoittavat vähän koiran paijaamista. Pentu kun vielä näykkii aika tavalla, vaikka sitä tavasta yritetäänkin kovasti opettaa pois. Pitääpä muistaa ottaa kuvia tuosta hauvasta.

    Kommentteja: 1

     

    Kommentteja:

    EG:
    16.7.2005, 12.59

    Voi pientä nöpö parkaa. Toivottavasti se paranee pian! Ovat niin ihania nuo pienet hiirulaisesi.

    Jätä kommentti