Luokat

Arkistot

Etsi merkinnöistä


toukokuu 2018
ma ti ke to pe la su
« maalis    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  

5 uusinta kommenttia

Meta

  • Popular Tags


  • Nimiasiaa

    Jemory kirjoittaa tänään nimiasioista ja pohtii, miksei ihminen saa päättää jotakin niin henkilökohtaista ihan itse. Minä olen ollut sikäli onnekas, että vanhempani siunasivat minua etunimellä, joka on tarpeeksi yleinen ollakseen normaali mutta ei niin yleinen, että esimerkiksi puolella luokkatovereistani olisi ollut sama nimi. Mitä vanhemmaksi olen varttunut, sitä mukavammalta Outi on alkanut maistua suussani. Iän myötä minulle on muuttunut tärkeäksi myös nimen valintaperuste: minulle haluttiin antaa karjalainen nimi.

    Valitettavasti en ollut yhtä onnekas toisen nimeni suhteen. Vasta muutamia kuukausia sitten, kun elämässä muutenkin vallitsi melkoinen myllerrys, uskalsin varovasti ehdottaa vanhemmilleni toisen nimen vaihtamista. Äiti ymmärsi ja myöntyi, isä vastusti. Minä aion pitää pääni. Otan vaihdon yhteydessä itselleni myös kolmannen nimen, ja koska minulla on ollut jo useita kuukausia aikaa miettiä tätä asiaa, olen suhteellisen varma siitä, etten tule katumaan vaihtoa.

    Jotta selviäisin kaikesta yhdellä korttien ja passien yms. uusimisella, aion kuitenkin tehdä nimenmuutoksen vasta sitten, kun avioero on selvä ja myös sukunimeni muuttuu.

    Ja minulla ihan aidosti käy sääliksi ne lapset, jotka ovat saaneet nimekseen esimerkiksi Ridge tai Brooke. Nuo lapsipolot luultavasti päästävät vanhempansa päiviltään ollessaan teini-iässä, ja kukapa heitä voisi siitä syyttää?

    Kommentteja: 2

     

    Kommentteja:

    Hinku:
    20.5.2004, 23.55

    Katsoin muuten Väestörekisterin etunimihausta. Suomessa on kaksi Ridgeä, molemmat syntyneet v. 1993. Voi luoja. Kaksi 11-vuotiasta pikku Ridgeä. Äitinä olisin toivottavasti tullut järkiini muutaman vuoden jälkeen, etenkin kun Kaunarit pyörii edelleen teeveessä entistä kornimpana, ja vaihtanut vaivihkaa lapsen nimen johonkin normaalimpaan. Eihän sitä nyt kaikkien tarvitse Kalle Virtasia olla, erikoiset nimet on ihan pop, mutta ei ole varmaan mitenkään siistiä olla Ridge Möttönen yläasteella.

    Burana:
    21.5.2004, 13.58

    Onhan näitä muitakin nimellä paiskattuja. Suomesta löytyy ainakin Frodoja, Gandalfeja, Eowyn, Aragorn, Leia, Obi ja Wan (yhdessä tietenkin Obi-Wan) sekä Yoda. Ja Jenna-nimen yleistymisen vuosien 80-99 aikana pistän erään "näyttelijän" piikkiin :-)

    Jätä kommentti