Luokat

Arkistot

Etsi merkinnöistä


toukokuu 2018
ma ti ke to pe la su
« maalis    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  

5 uusinta kommenttia

Meta

  • Popular Tags


  • pimeää ja kylmää

    Taas yksi lauantai (tai teknisesti nyt on jo sunnuntai). Ulkona on säkkipimeää ja pakkasta on peräti kolmetoista astetta. Ei suuremmin tee mieli mennä ulos, kun sisälläkin palelen. (Ja miksipä toisaalta menisinkään, keskellä yötä..) Kuuntelen kerran toisensa jälkeen CMX:n kappaletta Hautalinnut, sillä se koskettaa jotain syvällä sielussani.. tai jossain. Minulle se on yksi hienoimmista esityksistä, mihin A. W. Yrjänä on tähän mennessä yltänyt. Tuntuu siltä, että kappale ikään kuin vyöryy ylitseni ja vie mukanaan. Upeaa.

    Minulla oli sellainen yltiöoptimistinen ajatus, että tekisin tänä iltana työjuttuja alta pois, jotta voin ensi viikolla keskittyä lähinnä tavaroiden läpikäymiseen ja pakkaamiseen. En kuitenkaan saanut juuri mitään aikaan, vaan olen lähinnä höpöttänyt ystävien kanssa IRCissä ja Messengerissä. Toisaalta ystävien kanssa vietetty aika ei missään nimessä ole hukkaan heitettyä aikaa…

    Töistä puheen ollen.. seuraava tuotekin pitäisi saada Renderosityyn ennen muuttoa. Siihen tarvitaan kuitenkin Papulia, joka on jossain bilettämässä hervottomasti (tai jotain muuta mukavaa :). Toivon mukaan arvon palkokasvi kuitenkin ilmaantuu huomenissa (tai siis myöhemmin tänään) maisemiin.

    Markku on firman saunaillassa ja kömpinee kotiin joskus aamuyöstä. Huomenna (tai siis tänään..) on ensimmäinen hääpäivämme, ja näillä näkymin siis myös ainoamme. Se on oikeastaan aivan helvetin karua, kun sitä näin ajattelee. Vuosi sitten olin onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin, onnellinen luvatessani papin ja rakkaimpieni läsnäollessa rakastaa miestäni myötä- ja vastoinkäymisissä.. ja vuotta myöhemmin tilanne on tämä. Ei sitä tahdo vieläkään uskoa. Vihollinen sielun tietää mihin lyödä syvät haavat, jotka eivät parane kuin hitaasti, niin hitaasti, jos ollenkaan… jos ollenkaan… – CMX

    Yllättävää kyllä, minulla ei ole lainkaan niin paha olla kuin voisi kuvitella. Mieli on kyllä apea, mutta minua ei itketä tai mitään. Aiemmin illalla tuli kyllä kyyneleet kun puhuin Markun äidin kanssa puhelimessa. Tuntui niin surkealta ajatella, että joudun luopumaan Markun lisäksi myös appivanhemmista ja Sirkka-tädistä. Eihän minua toisaalta mikään estä heihin pitämästä yhteyttä tulevaisuudessakin.. mutta tuleeko sellaista loppujen lopuksi kuitenkaan tehtyä? Kun Markku ei ole enää yhdistämässä meitä toisiimme niin emmekö väkisinkin ajaudu vähitellen erilleen?

    Väsyttää. Halipulakin vaivaa. Ja tiedostan ikävöiväni erästä rakasta ystävää..

    Kommentteja: 0

     

    Jätä kommentti