Luokat

Arkistot

Etsi merkinnöistä


kesäkuu 2017
ma ti ke to pe la su
« maalis    
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  

5 uusinta kommenttia

Meta

  • Popular Tags


  • Suhteellista

    Törmäsin taas vaihteeksi käsitykseen, että vaikeudet ja ikävät asiat ovat objektiivisesti mitattavissa, ilmeisesti jonkinlaisella kiinteällä mitta-asteikolla (Läheisen kuolema – 100 pistettä, amputoitu raaja – 70 pistettä, krooninen sairaus – 50 pistettä, hammassärky 0,5 pistettä jne.) Siitä voi sitten kätevästi katsoa, kenellä on kurjinta ja kenellä on siksi oikeus olla negatiivinen ja kenellä ei.

    Allekirjoittanut sai nettitutulta Facebookissa niskaansa ämpärillisen sitä ihteään, koska on niin negatiivinen eikä tee mitään muuta kuin valittaa, vaikka elää helppoa elämää. Ämpärillisen lahjoittajalla taas on itsellään ”oikeasti vaikeaa”, ja silti hän yrittää parhaansa mukaan olla positiivinen. Minusta se on hieno ominaisuus ihmisessä: että vaikka on vaikeaa, yrittää olla positiivinen. Se on taito, jonka itsekin toivoisin osaavani paljon paremmin.

    Mutta.

    Ensinnäkin: minusta on lähtökohtaisesti huono ratkaisu olettaa tietävänsä pelkän nettituttavuuden perusteella toisen elämästä niin paljon, että on varaa arvostella ja haukkua itsekeskeiseksi valittajaksi. Kyseessä kun oli ihminen, jota en ole koskaan edes tavannut ja joka siis arvioi elämääni pelkän Facebookin perusteella – Facebookin, jota häpeäkseni tunnustan käyttäväni ihan liikaa varaventtiilinä.

    Toisekseen: minulla ei olisi kanttia koskaan mennä sanomaan toiselle, että ”Sulla on noin helppoa ja silti valitat, vaikka mulla on näin vaikeaa, enkä minä valita!” Jokaisella kun on ihan oma asteikkonsa sille, miten pahalta tuntuu. Jokainen arvioi tilannetta omasta viitekehyksestään ja oman jaksamisensa perusteella. Naapurin Reiskalla on vain toinen jalka, ja silti Reiska jaksaa olla iloinen, kun taas Maija – paska tyyppi – kehtaa olla allapäin vain koska ei ole löytänyt töitä. Niinkö?

    Ei, ainakaan minusta.

    Minut siis arvioitiin ehkä elämäni väsyttävimmän vuoden perusteella turhannillittäjäksi, joka helposta elämästään huolimatta vain ruikuttaa. Ja pelattiinpa se jokaisen äidin niin kovasti rakastama ”itsepä olet halunnut hankkia lapsia” -korttikin, jolla lapseton ihminen läimäisee väsynyttä pienten lasten äitiä antaen melkeinpä ymmärtää, että mahdatko edes rakastaa lapsiasi, kun kehtaat valittaa. Jos puolustaudut sanomalla, että lapseton ihminen ei voi tietää, miten raskasta äitiys voi ajoittain olla, saat vastaukseksi jotakin sen kaltaista kuin ”No on mulla kavereita / sisko / kumminkaima, joilla on lapsia, joten kyllä mä tiedän”.

    Sori, mutta ainakaan tämän äidin mielestä et tiedä. Jos et ole itse ensin kärsinyt mahdollisia raskausvaivoja, ehkä pelännyt lapsesi syntyvän keskosena, kanniskellut isoa vatsaa selkä ja lonkat särkien, hankkinut joko repeämiä ja peräpukamia sekä helvetillisen kipeää alapäätä synnytyspöydällä tai kivuliasta sektiohaavaa leikkauspöydällä sitä lasta synnyttäessäsi, et tiedä. Jos et ole valvonut öitä ja imenyt letkulla räkää flunssaisena itkevän vauvan nenästä, kantanut huolta keltaisuudesta, herännyt imettämään tai muuten syöttämään lastasi monta kertaa yössä ilman että moneen kuukauteen saat nukkua enempää kuin ehkä kolme tuntia putkeen, et tiedä. Jos et ole pitänyt sylissäsi kirkuvaa, potkivaa ja käsivartesi mustelmille purevaa uhmaikäistä estääksesi tätä satuttamasta itseään tai muita, et tiedä.

    Kyllä, minä olen itse toivonut lapsiani, ja olen ihan käsittämättömän onnekas, kun minulle on suotu kaksi upeaa, tervettä lasta. En kuitenkaan näe, miksi se veisi minulta oikeuden olla uupunut, jos en kuukausiin ole saanut nukkua yhtään kertaa kunnolla – minulle tällä hetkellä hyvä yö on yö, jona saan nukkua edes kolme tuntia yhteen menoon. Miksi minulla ei saisi olla paha olo, kun olen yksin, väsynyt ja yritän taltuttaa taaperon viidettä raivaria saman päivän aikana? Siksikö, että jollakulla toisella on syöpä, tai työtön puoliso, tai siksikö, että Afrikassa on nälänhätää?

    Anteeksi, mutta minä en ymmärrä.

    Kas kun minulle ei tulisi mieleenikään sanoa uupumustaan valittavalle kaverille, että ”Kehtaatkin valittaa, vaikka sulla on noin helppoa – sullahan on vain yksi lapsi!” Sillä kaverilla kun on omat voimavaransa, minulla omani, eikä niitä voi mitata millään mittarilla. Miksi sitä on joidenkin niin vaikea ymmärtää?

    Mutta älkää käsittäkö väärin: kyllä minä olen myös hirmuisen, käsittämättömän, valtaisan onnellinen, vaikka uupunut olenkin. Rakastan lapsiani ja miestäni enemmän kuin mitään muuta maailmassa, ja perheeni vuoksi tekisin ihan mitä tahansa. Onni on usein jotain niinkin yksinkertaista kuin matolla vieressä pötköttävä naurava taapero, jolla on kuivunutta perunamuusia naamassa, tai vauva, joka riemastuu näkemisestäsi niin kovasti, että koko pieni naama leviää hymyyn ja kaikki raajat alkavat sätkytellä innokkaasti.

    Silti: jos olet ystäväni, tai edes Facebook-kaverini, ole kiltti äläkä sanele minulle oman elämäsi perusteella, milloin minulla saa olla uupunut olo tai paha mieli. Älä kyseenalaista rakkauttani lapsiani kohtaan äläkä kiitollisuuttani onnestani.

    ***

    Kuvailemani ryöpytyksen saatuani siivosin Facebookissa ystävälistaani aika raskaalla kädellä, sillä minä en enää halua jakaa elämääni väärien ihmisten kanssa. En myöskään enää hyväksy ystäväpyyntöjä, jotka tulevat minulle esimerkiksi Helmetin foorumilaisilta, jos en kyseisestä henkilöstä tiedä edes foorumin käyttäjätunnusta. Toivottavasti ymmärrätte.

    Ja P.S: Minä kahlasin sitten lopulta läpi monen kuukauden Facebook-statukseni nähdäkseni, olenko tosiaan vain valittanut. En, en ole. Olen valittanut uupumustani, mutta myös iloinnut perheestäni, ystävistäni ja kaikista pienistä kivoista sattumuksista. Sääli, ettei tuo nyt ex-kaveri sitä huomannut.

    Kommentteja: 28

     

    Kommentteja:

    Elina:
    16.3.2011, 0.16

    Olipa loistava kirjoitus! Olen aina sanonut, että jos vaikeat asiat mitattaisiin ja valittaa saisi vain silloin kun asiat ovat jollakin mittakaavalla TODELLA huonosti, niin eihän silloin olisi kenelläkään koskaan oikeutta surra, tuskastua tai valittaa. Koska aina on jossakin joku, jolla menee vielä huonommin. Olisi vain etsittävä se maailmankaikkeuden huono-onnisin tyyppi ja vain hänellä olisi oikeus negatiivisiin tunteisiinsa.

    Hyvä blogi, jäin koukkuun kertaheitolla. Meillä on lähes samanikäiset kuopuksetkin. (Meidän kuopus tyttö syntyi 8.12.2010)

    Misha:
    16.3.2011, 12.57

    Kyllä tuttavilta pitää osata ottaa rakentavaa kritiikkiäkin, osui vissiin aika hyvin kohdalleen koska nosti sinussa noin kovan reaktion, ego hyppäs heti ruoriin ja huutamaan. Sitä sattuu. Jokainen meistä valittaa joskus, toiset enemmän toiset vähemmän ja väsyneenä vituttaa itse kutakin. Itse koen että pitää osata kaverille sanoa myös asioista jotka ottaa aivoon ja olettasin että tät tuttavaasi otti jotkin kommenttisi hermoon. Mä en vois sietää ihmisiä jotka mielistelee vaan haluan ihmisiä elämääni jotka voivat kertoa karun totuuden ja herättää mut välillä kun alan mennä väärään suuntaan. Sinä varmaankin kaipaat pääsilittäjiä ja ihmisiä jotka myötätuntoisesti vaan kehuu sinua sekä sitä kuinka mahtava ihminen olet kun kestät kauheaa elämääsi.

    Outi:
    16.3.2011, 13.03

    Kyllä, pitää osata ottaa kritiikkiä vastaan. Osaankin, jos se kritiikki annetaan sellaisessa muodossa, että sen pääasiallinen tarkoitus ei ole loukata niin kovasti kuin mahdollista. Tämän kritiikin olisin voinut muotoilla huomattavasti, HUOMATTAVASTI rakentavammin, ja silloin sen olisi paremmin ottanut vastaankin :) Katsos, sen ”herättämisen” voi tehdä suht ystävällisestikin. En kaipaa päänsilittäjiä, enkä ketään kiillottamaan mulle sädekehää kun kestän elämääni – joka on kaukana kauheasta. Mutta kaipaan kyllä fb-kavereita, jotka ei kippaa paskaa niskaan.

    (Vähän pistää nyt muutes mietityttämään, kuka siellä nimimerkin takana huutelee ;)

    Kiitos Elina kommentista! Kiva että ymmärsit, mitä kirjoituksellani ajoin takaa, toisin kuin seuraava kommentoija. :)

    Kati:
    17.3.2011, 9.12

    Loistava kirjoitus Outi! *taputtaa karvaisia käsiään*

    Pia:
    20.3.2011, 13.20

    Som barnlös och ofrivillig sådan vill jag lite kommentera det här inlägget.

    Jag tycker alla har rätt att gnälla och klaga, man kan inte jämföra hur jobbigt man har det, men man bör lite fundera efter var och åt vem man klagar

    Din barnlösa vän kanske inte önskar vara barnlös. Hon kanske har gått igenom otaliga behandlingar med hormoner och har det psykiskt skittungt. Då kan det var lätt att man bränner propparna på mammor som klagar.

    Jag tycker man ska vara försiktig med vad man skriver på fb, både du och din vän kanske borde ha tänkt efter före ni skrev. Man vet inte hurdana historier folk har bakom sig.
    Jag, som ofrivilligt barnlös, har löst problemet på följande sätt. Jag har tagit bort alla från facebook som känner till min situation och ändå lägger upp bild, på bild, på bild på sina nyfödda, alternativt klagar rysligt på sin graviditet eller på hur tungt det är att vara mamma. Varför? Jo för hur tungt de än har så skulle jag byta vilken sekund som helst med dem. Jag skulle hellre ta alla problem under en graviditet och all trötthet än de hormoner jag stoppat i mig, det barn jag förlorat, de missfall jag gått igenom, de år jag sörjt att inte få vara trött av ett gråtande barn.

    Så alla har rätt att klaga, men man måste hitta rätt ställe så att säga.

    Outi:
    20.3.2011, 14.58

    Onhan se niinkin, tietysti. Sikäli kun minä tiedän, tässä taustalla ei kuitenkaan ole mitään dramaattista lapsettomuutta tms., mutta voin olla väärässäkin. Kukas sen tietää. Minä en tiedä kyseisen ihmisen elämästä paljoakaan, joten tokkopa hänkään on pätevä arvostelemaan minun elämääni.

    Se, miten menetyksen kohdannut ihminen toimii Facebookissa, on hänen oma valintansa ja oma päätöksensä. Minä tiedän, miten paljon surua olet joutunut kohtaamaan, mutta tiedän myös, ettei muiden elämä voi eikä saa pysähtyä siihen – jos ystävälistalla on kaksikin sataa ihmistä, niin ei ole realistista odottaa, että yhden ihmisen maailman murennuttua niille muillekaan ei saisi kertoa perheestään tai näyttää vauvakuviaan. Ei kukaan varmasti tee sitä kiusatakseen sinua. Olen pahoillani puolestasi, mutta tahdon toisinaan näyttää kuvia ystävilleni lapsistani. Ja kun kävin läpi vaikean loppuraskauden viikkokausien vuodelepoineen, peläten vauvani syntyvän pahasti keskosena, halusin kyllä purkaa pelkoani ja huoltani ystävilleni, ja minusta minulla oli siihen oikeus, vaikka jollakulla toisella onkin vielä vaikeampaa.

    Ei suruista ja huolista voi kilpailla. Ei voi, eikä kannata. Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää, niin nyt ja tästä eteenpäin kuin tähänkin asti.

    Pia:
    20.3.2011, 16.37

    Det är otroligt många som har svårt att få barn som inte säger ett ord om det och jag har i och med min situation fått upp ögonen för många i min närmsta omgivning som är i samma sits som mig och som jag inte vetat om tidigare.

    Du säger att du vet t.ex. vad jag gått igenom, men det vet du ju inte, du vet en mycket liten del. Precis som du sa att inte din vän visste vad du gått igenom.

    Vad jag försöker säga är att alla har sin rätt att tycka att deras situation är värst, men jag tycker det skulle behövas lite mer förståelse för andra ibland. Och om någon inte ork läsa någon annans klagande så kan man faktiskt ta bort den från listan.

    Och det som inte har destu mer med saken att göra, men att klaga på att man är trött för man är mamma osv gör man helt enkelt inte framför en ofrivilligt barnlös om man det minsta kan sätta sig in i dens situation. Inte skulle du säker göra det om du var ute med ett gäng vänner och du visste att en var ofrivilligt barnlös?

    I mitt fall brydde jag mig inte så mycket om vad ”bekanta” skrev eller gjorde på facebook, det visserligen öppnade mina ögon för hur okäsnliga personer kan vara, men det var mer vissa nära vänners skriverier som gjorde mig ledsen. Men för att inte pina mig själv tog jag bort alla de som klagade eller som var och varannan dag skrev hur underbart det är att vara mamma.

    Min åsikt är ändå att man bör fundera efter vad man skriver på facebook och vara beredd på att någon faktiskt kan ta illa upp. Det finns en plats för klagan, men kanske inte alltid öppet där precis alla, även de som har det mycket värre än du ser det.

    Outi:
    20.3.2011, 17.00

    Äh, minä en nyt oikein tiedä miten selittäisin sen, mitä tarkoitan. Tuntuu, että lapset ovat nyt jotain sellaista, mikä pitää suunnilleen piilottaa muulta maailmalta, ettei vain loukkaisi ketään. Ei voi mennä mihinkään, ettei lapsettomuudesta kärsivä näe onneani.

    Annat minusta nyt tavallaan ymmärtää, että Facebookissa ei saa hehkuttaa onneaan lapsistaan, mutta ei myöskään saa valittaa äitiyden raskautta. Että kaikesta pitää ajatella, ettei nyt vain kukaan vahingossakaan loukkaantuisi. Kuitenkin nuo molemmat asiat ovat hyvin monille jokapäiväistä elämää – nimenomaan sitä, mitä Facebookissa jaetaan kavereiden kanssa. Jos ajatellaan asiaa pitemmälle, niin se rajoittaa ihan hirveästi ylipäänsä minkään jakamista missään, jos jatkuvasti on pakko miettiä, voiko joku ehkä pahoittaa mielensä. Saanko kirjoittaa siitä, miten ihana äiti minulla on, jos kaverilistallani on ihmisiä, joilla ei enää ole äitiä? Saanko valittaa työstäni, jos kaverilistallani on työttömiä? Toivottavasti ymmärrät, mitä ajan takaa.

    Minä ymmärrän, ymmärrän ihan täysin, että lapsettomuusongelmien kanssa painiva ihminen ei halua nähdä Facebookissa päivästä toiseen muiden vauvakuvia. Mutta siinä pitäisi minusta olla kyse tuon ihmisen valinnasta (”Hide all by X” tai ”Remove X from Friends”) eikä siitä, että kaikkien muiden – mahdollisesti satojen – ihmisen pitäisi lakata toimimasta tavallisesti parin ihmisen surun vuoksi.

    Ja niin, en ilmeisesti sitten tiedä mitä kaikkea muuta kurjaa sinulle on tapahtunut. Mutta miten tietäisinkään, kun en enää ole Facebook-ystäväsi, eikä meillä muutakaan yhteyspaikkaa ole?

    Pia:
    20.3.2011, 17.35

    Jag säger inte alls att man inte får säga hur bra man har det, hur härlig mamma man har och hur underbara ens barn är, men det är med det som med klagandet, man behöver inte överdriva och jag hade personer i min vänkrets som överdrev och varje dag skrev hur underbara deras barn är fast de visste att jag precis förlorat mitt. Jag tycker att det är bra att man skriver att man älskar sina barn etc, som barnlös är det faktiskt det man vill höra från en mamma. Men med måtta.

    Vad jag försökte förklara med att du inte vet allt jag gått igenom var att fast du skulle vara min vän på facebook så skulle du ändå inte veta allt, för jag skriver inte allt dit. Visst mycket, men inte allt. Precis som du sa att bara på basis av vad man läst på nätet kan man inte känna en person

    Och din senaste kommentar fick mig att fundera, varför är det alltid vi barnlösa som ska förstå och dra oss undan? Men det är en helt annan story. Nu ska jag förbereda mig för en operation som medför att de tar bort halva min chans att bli gravid.

    Och jag förstår nog vad du menade med ditt inlägg, jag ville bara försöka ge en annan syn på saken.

    Kram

    Birdy:
    22.3.2011, 11.35

    Hei, empatiat sinne – vaikka en minäkään yhden lapsen äitinä tiedä suurinta osaa noista kokemuksista, joista kerroit. En ole valvonut kuukausitolkulla eikä ole ollut suuria ongelmia. Olisi silti aika härskiä todeta, etten mitään tiedä, jos en ole kokenut täsmälleen samaa:)
    Mutta se on kuitenkin eri asia kuin se, että FB-puolella roikkuu paljon vääriä ihmisiä kavereina ja se, että olet vaan kohdannut idiootin, jonka sosiaalinen ilmaisu ja äly ei nyt oikein toiminut. Kevättä! Niin, ja taidan pyytää sua FB-kaveriksi samalla:)

    Outi:
    22.3.2011, 11.40

    Birdy, en toki tarkoita, ettei toinen äiti tietäisi, jos ei ole kokenut täsmälleen samaa – tuon litanian tarkoitushan oli tietysti valottaa, että mitä kaikkea sellaista äitinä voi kokea, mitä joku ”on mulla kavereita joilla on lapsia” -ihminen ei koe toisten lasten kanssa. Sinä olet varmasti yhden lapsen äitinä kokenut jotain MUUTA mitä vain äidit kokevat ja mitä tuollaiset kommentoijat eivät ole kokeneet. :)

    Ja ootko nyt ihan varma, että jaksat lukea mun nonstop-valitustani facebookissa? ;D

    KatiO:
    23.3.2011, 12.32

    Minä taas olen ihan samaa mieltä kanssasi. Jos väsyttää niin siitä saa sanoa olipa sitten lapsia tai ei. Minulla on takana pitkä opiskelu- ja työttömyysputki, lukuunottamatta satunnaisia määräaikaisia pestejä. En minä ole kuitenkaan kenellekään FB -kavereille heristänyt sormeani tai ärähtänyt siitä, ettei heillä ole oikeutta valittaa työn raskaudesta kun heillä sentään on vakituisia ja hyväpalkkaisia työpaikkoja. En vaadi, että heidän pitäisi aina olla onnellisia ja hehkuttaa onneaan, kun heillä on työpaikka, vaikka itseäni ahdistaa kun en ole onnistunut saamaan työpaikkaa. Eiköhän meillä jokaisella ole niitä huonoja, mutta hyviäkin päiviä. Itse haluan tietää mitä ystävilleni ja tuttavilleni oikeasti kuuluu iloineen, suruineen, sekä arjen onnessa ja raskaissa hetkissä.

    Outi:
    23.3.2011, 13.55

    Mjoo, mustakin se, jos jollakulla on aina kaikki kivaa ja mahtavaa ja onnellista ja huoletonta, tuntuu pitemmän päälle vähän sellaiselta.. no, hajuttomalta ja mauttomalta. Pitkältihän se on varmaan kiinni siitä miten asian ilmaisee ja mitä haluaa jakaa, mutta minäkin haluan tietää mitä OIKEASTI kuuluu. Kiva saada muutakin kuin se sokerikuorrutus, ainakin minusta :)

    Anja:
    23.3.2011, 18.50

    Joo, no mä olen sellainen etten anna itselleni lupaa valittaa huonosti nukutuista öistä, raskausvaivoista jne. Kolmen lapsen (parin kk:n päästä neljän) äitinä kaikenlaista on eteen tullut, mutta mä suhtaudun asioihin niin että ne nyt vaan kuuluu äitiyteen, niin yövalvomiset kuin sairastelut yms.

    Outi:
    23.3.2011, 20.23

    Totta kai ne kuuluvat äitiyteen. Mutta kyllä äidillä(kin) on oikeus olla väsynyt ja ilmaista se. :) Se on tietysti jokaisen oma asia, haluaako väsyneimmilläänkin aina esittää reipasta ja positiivista vai myöntääkö kavereille, että nyt on kyllä suoraan sanottuna aika ryytynyt olo.

    Anja:
    24.3.2011, 7.58

    No en nyt menis sanomaan että esitän mitään, jos oon väsynyt niin kyllä sen taatusti jokainen huomaa… Se nyt vaan on niin että itte olen nämä lapset halunnu, itte ne hoidan ja siinä on turha narista jos sattuu pikkasen huonompi päivä olemaan. Kun eihän se valitus edes mitään auta. ;)

    jahas..:
    24.3.2011, 12.45

    Voi hyvänen aika. Taas samaa valitusta! Tämän takia Outi mä olen piilottanut sun kommenttis etusivultani facebookissa. Saa valittaa kyllä, kaikki joskus sanoo jostakin mutta hemmetti vieköön kun se on sitä non-stop rutinaa ja säälin keräämistä. Ja luulempa että nää pään silittäjät mut saa vielä entistä enemmän näkeen punaista. Etkö sä nyt voi olla vaan kirjoittamatta aiheesta kuinka sua kaltoin kohdellaan? Haet edelleen vaan ja lisää sääliä. Jos sitä ei saa facebookista, niin sitten blogista. Ja hei, onhan sulla vielä yksi blogi minne kirjoittaa! Anna mennä, näiltä kun on vielä helppo välttyä. Ja jospa hankkisit sen oikeen elämän, kavereita irl, harrastusta, mitä vaan. Niillekin on joskus kiva kertoo kuinka kaikki menee päin persettä :)
    Pus ja voima halit! Voimia ja tsemppiä ja samaa paskan jauhantaa mitä kaikki sulle fb:ssäkin kirjoittaa mutta mistäpä tiiät kuinka moni sitä oikeesti tarkoittaa :)

    Outi:
    24.3.2011, 16.57

    Voi kullanmuruseni, kirjoittaisit ihan rehellisesti omalla nimelläsi kuten muutkin. Puspus. Mua ei pääsääntöisesti kohdella kaltoin, enkä tartte sääliä. Mutta en myöskään tartte kuspäitä elämääni, joten olepas ystävällinen ja poistu a) blogistani, b) elämästäni. Ja jos en ole sua monottanut jo FB-listaltani, niin tee palvelus ja poistu itse. :)

    Stello:
    25.3.2011, 3.35

    Jokainen saa kirjoittaa omassa profiilissaan / blogissaan (jne.) ihan tasmalleen mita itse haluaa – lain puitteissa toki. (Ja vaikka valittaisi oikein urakalla 24/7, niin sekaan ei ole lainvastaista!)

    Heraa vaan kysymys – millainen ihminen jatkaa lukemista, jos toisen kirjoitukset ovat NIIN arsyttavia? =D Eikohan netista loytyisi jotain miellyttavampaakin lukemista..

    Outi:
    25.3.2011, 12.22

    Niinhän sitä luulisi, että löytyy :) Ja jos joku ärsyyntyy mun jutuistani niin kovasti että ne pitää piilottaa, niin miksi edes pitää mua fb-kaverina? :D Ei kai tuommoisen kommentin jälkeen voi olla kyse siitäkään, että pelätään mun pahoittavan mieleni deletoinnista XD

    Mutta kyllä mulla on – kiitos pienen salapoliistyön – onneksi aika hyvin jo selvillä, kuka tuo kiva trolli tuossa edellä on.

    Nunnuli:
    25.3.2011, 22.20

    Jos poistaa kommentit FB-sivulta, miksi lukea toisen blogia? Jos minua jonkun ”naama” harmittaa, en hakeudu sen ”seuraan”. Toisilla tuntuu olevan elämässä puutteita kun viitsii tuollaista. Tsemppiä Outille kaikenmaailmaisten kestämisessä.

    Outi:
    27.3.2011, 18.41

    Kiitos Nunnuli :) Ja kuten jo toisaalla totesimme, seurasihan tuostakin ääliöstä jotain hyvää :D

    sea:
    1.4.2011, 4.18

    Tämän takia olen lanseerannut ”Afrikan nälkäiset lapset-kortin”, toimii Hitler-kortin tavoin. Aina kun ruvetaan vertailemaan kellä menee huonoiten voi vetäistä Anl-kortin hihasta ja sano ettei auta mukista kun Afrikassa lapset näkee nälkää. Jos oikein v*tuttaa niin voi vielä mitätöidä oman korttinsa toteamalla ettei Afrikan lastenkaan pidä itkeä, koska takulla jossain on joku jolla menee vielä huonommin.

    Ainoa mistä olen tekstissä kanssasi himpun eri mieltä on tuo ”et voi tietää”. Kyllä lapsetonkin voi tietää millaista on kasvattaa/elää lapsen kanssa. Tokihan raskauden kokemuksia ei koe kun biologinen äiti, mutta onhan se adoptioäitikin äiti vaikka ei lasta kantanut. Yhtä hyvin äidin kokemuksia voi olla jollakin toisella joka on syystä tai toisesta pitänyt huolta tai kasvattanut lasta.

    Outi:
    1.4.2011, 10.41

    Joo, totta kai adoptioäidit ja sijaisäidit ovat sitten vielä asia erikseen, muistin ne vasta sitten myöhemmin. Pointti oli tietysti vain se, että siitä lapsiperheen arjesta ei tiedä riittävästi sellainen, jolla on KAVERILLA tai SISKOLLA lapsia. Jos ei itse ole niistä lapsista jatkuvasti vastuussa niin on ihan turha tulla arvostelemaan, imho.

    Outi:
    1.4.2011, 10.42

    Ja tuo ANL-kortti on kyllä tosi käyttökelpoinen idea :D

    Rane:
    21.4.2011, 21.32

    Outi, kannattaa aina muistaa muutama vanha totuus!

    -Pessimisti ei pety
    -Huominen on todennäköisesti huonompi kuin kuluva päivä, eikä tässäkään mitään hyvää ole
    -Ei mitään niin kurjaa, ettei tilannetta voisi saada vielä kurjemmaksi!

    Outi:
    25.4.2011, 21.52

    Rane, nuo ovat kyllä oivallisia totuuksia ;)

    Marja K:
    14.11.2012, 22.32

    Tämä kirjoitus on kuin suoraan omia ajatuksiani monelta osin, täyttä asiaa! Olen näitä itsekin pohtinut. Hyviä pointteja sinulla Outi myös postauksesi kommenttien puolella. Meillä äideillä TODELLAKIN on oikeus tuntea muutakin kuin alituista onnen hekumaa lapsistamme ja mielestäni oikeus myös ilmaista se. Äitiys on rankkaa. Älä anna ilkeiden ihmisten tai kommenttien lannistaa!

    Jätä kommentti